En oo ikinä ollu mikään bilehile.
Ala- ja yläasteen aikana kävin silloin tällöin diskossa kavereiden kanssa.
Lukioaikana ja yliopiston parina ekana vuotena ei tullut käytyä ulkona juuri ollenkaan, kun keskityin enemmän urheilemiseen ja opiskelemiseen. Toisaalta lähimpään kaveripiiriini ei liiemmin kuulunut juhlijatyyppejä.
Muutaman viime vuoden aikana olen käynyt aiempaan verrattuna vähän useammin ulkona, mutta silloinkin tavoitteena on päästä joko tanssimaan taikka sitten johonkin kuppilan nurkkaan pelailemaan lautapelejä ja juttelemaan kavereiden kanssa. Se on hauskaa ja mukavaa, virkistävää vaihtelua, mutta toisaalta myös raskasta ja vaatii palautumisaikaa jälkikäteen. Enkä tarkoita nyt krapulaa.

Koska olen erityisherkkä, meteli ja ihmispaljous tekevät olostani hankalan, ja ylikuormittavat aistejani. Baareissa musiikki soi niin kovalla ja/tai puheensorina on niin korvia huumaavaa, että muiden kanssa keskustelu on minulle todella hankalaa. En pysty blokkaamaan taustahälyä mitenkään pois, joten keskustelukumppanin sanoista on todella vaikeaa saada selkoa. Tunnetta on vaikea selittää, mutta yritän silti... Kaikki ympärilläni kuuluvat äänet ikäänkuin huutavat aivoilleni olevansa yhtä tärkeitä ja vaativat yhtä paljon huomiota, ja huomioni meneekin siten yhtä aikaa liian moneen asiaan, enkä pysty tietoisesti keskittämään ja terävöittämään aistejani tiettyä asiaa kohtaan. Ympärilläni vallitsee melkoinen kakofonia, josta on vaikea erottaa yksittäisiä ääniä.

Minä myös jännitän sosiaalisia tilanteita, joissa olen tekemisissä muiden kuin lähimpien ystävieni tai perheenjäsenteni kanssa. Aina kun huomio kiinnittyy syystä tai toisesta minuun, sisälläni alkaa jyllätä. Syke pomppaa taivaisiin, lihakset alkavat täristä, hikoiluttaa, tulee voimaton ja vetelä olo fyysisesti (voisin helposti menettää tasapainoni tai jalat voisivat pettää alta), puheeni alkaa herkästi takeltelemaan ja aivot saattavat yhtäkkiä lyödä ihan tyhjää. Näin käy aina kun tiedän, että kohta tulee minun vuoroni sanoa jotain porukalle (esimerkiksi perinteisissä "tutustumisleikeissä", tai vaikka luennolla vastatessa opettajan kysymykseen), ja myös silloin kun juttelen (kaveri)porukassa ja yhtäkkiä tulen (liian) tietoiseksi siitä, että puheenvuoroni kestää hieman pidempään kuin yhden lauseen verran ja muut todella katsovat ja kuuntelevat minua.

Siksi vietän mieluummin aikaa kavereideni kanssa jonkun kotona. Musiikin volyymin voi säätää haluamakseen (tai sitä ei tarvitse olla ollenkaan), olo on kotoisa eikä jutellessa tarvitse jännittää, ja olostaan voi oikeasti vain nauttia.
Mutta kuten sanoin, silloin tällöin on mukava käydä myös tanssimassa ja/tai viettämässä iltaa myös muidenkin kuin niiden lähimpien ystäviensä kanssa.

 

Illanistujaiset ja lautapelit ystävien kanssa ovat erityisherkän näkökulmasta mukavat bileet.

 

Menneenä viikonloppuna olikin sitten pitkästä aikaa sellainen ilta. Kyseessä olivat ikäänkuin iso kotibileet. Meillä oli oma, vain meille varattu tila, mutta porukkaa oli paljon, joten meteliäkin riitti. Porukka oli kuitenkin enimmäkseen tuttua tai vähintäänkin puolituttua, joten kynnys osallistua oli pienempi vaikka tiesin, että porukkaa tulee olemaan paljon pienessä tilassa.

Erityisherkän piirteisiin kuuluu, että käy tuhansia eri skenaarioita mielessään läpi tulevista tapahtumista, ja myös jälkikäteen kelaa mielessään läpi uudelleen ja uudelleen jo tapahtuneet keskustelut, kohtaamiset, kommellukset, hyvät hetket, yllättävät hetket, muiden sanat, katseet, ilmeet ja eleet, jne. jne. jne.
Tiesin etukäteen suurin piirtein ketä kaikkia juhliin on tulossa. Tiesin suurin piirtein millaisessa ympäristössä juhlat pidetään. Se riitti. Itse asiassa paljon vähempikin riittäisi. Mieleni ehti parin viime viikon aikana käymään läpi erilaisia versioita siitä mitä juhlissa voisi tapahtua, kenen kanssa siellä keskustelisin ja mistä, jne.
Tarkennuksena siis vielä, että en tietoisesti istu alas ajattelemaan asiaa, vaan nämä kuvitteeliset skenaariot pyörivät mielessäni taustalla samalla kun teen muita asioita. Aivoni ja mieleni ikäänkuin elävät omaa elämäänsä, en yleensä pysty keskeyttämään ajatuksenkulkuani tuollaisissa tilanteissa.
Ja ainahan kuvittelemani skenaariot eivät ole mitään miellyttäviä, joten stressaannun ja ahdistun myös helposti alati mielessäni pyörivien asioiden vuoksi. Toisinaan vilkas ja elävä mielikuvitus ovat vain hyvä juttu, siitä saa myös paljon positiivista irti ja paljon iloa elämään.

Todellisuus on kuitenkin onneksi kuvitelmia ihmeellisempää ja hienompaa, ja yleensä mikään ei mene juuri siten kuin olen kuvitellut etukäteen. Ja yleensä asiat menevät nimenomaan mukavammin ja kivemmin kuin olen kuvitellut.
Tälläkin kertaa kävi niin. Jäi vähän harmittamaan, etten ehtinyt jutella kaikkien niiden tuttujen kanssa, joiden kanssa olisin halunnut, mutta toisaalta eteeni tuli sellaisia kohtaamisia ja tilanteita, joita en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut arvata. Sain jutella sekä vanhojen että ihan uusien tuttujen kanssa, sain kuulla pari kivaa positiivista asiaa yllättäviltä tahoilta, sain itsekin sanoa sellaisia asioita muille, ja sain ennen kaikkea nauraa ja tanssia paljon.

 

Yhdessäoloa, huumoria, naurua, tanssia ja vähän paljasta pintaakin...

 

Mieleeni jäi kyllä pyörimään ja kaihertamaan muutama tilanne joissa olisin halunnut näin jälkikäteen ajateltuna toimia tai sanoa toisin, jättää sanomatta jotain, tai avata suuni kun olin hiljaa, sekä se, että miltä mahdoin tanssiessani näyttää ja mitä muut ajattelivat siitä...
(Tanssin ilo ja huumorin ja naurun määrä illan aikana onneksi kuitenkin voittavat nämä ikävämmät puolet!)

Tarvitsin myös kokonaisen päivän juhlien jälkeen, jolloin en ollut juuri minkäänlaisessa yhteydessä keneekään. Oleskelin vain kotona yksikseni ihan rauhassa ja juuri niinkuin halusin, ilman että tarvitsi miettiä muiden mielipiteitä tai sanoja tai mitään.
Kovalla soineen musiikin, puheensorinan ja tanssimisen vuoksi myös nukkuminen on juhlien jälkeen minulle aina vaikeaa. Kroppa käy ylikierroksilla tanssimisesta ja pomppimisesta, ja musiikki ja muu äänimaailma juhlista soi päässäni pitkään kotiin saapumisen jälkeenkin. Sen takia yöunet jäivät tälläkin kertaa lyhyiksi, ja vapaapäivä juhlien jälkeen oli hyvä juttu.

Tarvitsen tällaista yksinoloa akkujen lataamisaikaa muutenkin säännöllisesti. Vaikka ystävien kanssa ajan viettäminen ja tanssilattialla heiluminen on hauskaa, en jaksaisi sitä liian usein. Pidemmän päälle se vain kuluttaisi akkujani, eivätkä ne ehtisi latautua missään välissä.
Eli - tässäkin asiassa - kohtuus ja tasapainon löytäminen on tärkeintä.

Naurua ja iloa täytyy kuitenkin tavalla tai toisella elämässä aina olla.

P.S. Sori kun tästä tuli näin rönsyilevä teksti... :)