Mulla on hyvä mielikuvitus.
Tai mun aivot muuten vaan hyrrää lähes jatkuvasti ylikierroksilla.

Mulla pyörii päässä koko ajan jotain, esimerkiksi:

• Käyn läpi yhä uudestaan ja uudestaan jo tapahtuneita asioita ja jo käytyjä keskusteluita,
• Kuvittelen satoja eri skenaarioita tulevista tapahtumista ja keskusteluista,
• Mietin mitä kaikkea pitäisi tehdä ja mihin mennessä,
• Huomioin ympäristöäni ja ylipäätään olen tietoinen siitä;
  äänet, hajut, kaikenlaiset fyysiset tuntemukset (sekä kehon sisällä että esim. miltä vaatteet tuntuvat iholla), näköhavainnot,
• Tulkitsen muiden ihmisten eleitä, ilmeitä ja sanoja,
• Kuvittelen elävästi täysin kuvitteellisia tapahtumia (ns. täydellisiä urheilusuorituksia, tai muita asioita joita toivoisin oikeasti tapahtuvan elämässäni), ja/tai
• Kaikkien muiden ajatusten taustalla mulla soi kaiken lisäksi päässä joku biisi.

Vasta noin vuosi sitten opin, että tällainen ominaisuus liittyy erityisherkkyyteen. Olen siis erityisherkkä.
(Saatan joskus myöhemmin avata aihetta lisää, mutta sitä ennen lisätietoa aiheesta voi lukea esim. netistä: http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat )

 

Kauniin maiseman katseleminen rauhoittaa...

 

Eilen kävin pitkästä aikaa elokuvissa. Siis ihan elokuvateatterissa.
Ja samalla sain muistutuksen siitä, miksen käy useamminkin.

Paitsi, että liput ovat kalliita, niin en pysty kunnolla keskittymään elokuvaan leffateatterin salissa istuessani, sillä olen liian tietoinen kaikista ihmisistä ja äänistä ympärilläni. Muiden katsojien aiheuttamat äänet häiritsevät, ja toisaalta mietin omaa olemistani, ääntelyäni ja liikehdintääni ihan liikaa. Kun elokuvassa on hiljaisempi kohta, keskityn vain olemaan mahdollisimman hiljaa ja paikallaan, etteivät muut huomaisi minua tai häiriintyisi minun takiani, enkä siten pysty uppoutumaan elokuvan tapahtumiin.

Kun katson kotona elokuvia, voin rauhassa reagoida leffaan kommentoimalla tapahtumia ääneen, ja itkeä tai nauraa kun siltä tuntuu. Kotona pystyn eläytymään elokuvan maailmaan paremmin ja unohtamaan vallitsevan todellisuuden.

Eilen elokuvaa katsoessani mieleeni putkahteli asioita, jotka eivät liittyneet leffan tarinaan millään lailla.
Elokuvan tylsä, ennalta-arvattava ja jo monta kertaa nähty tarina tosin ehkä edesauttoi ajatusteni harhailua.

Mietiskelin muun muassa kirjoittamista...
- Kumpi on tärkeämpi: tarina, vai se miten se on kirjoitettu?
- Onko kaikki tarinat jo kerrottu, kaikki sanat jo kirjoitettu?
- Sanat jäävät elämään vaikka niiden kirjoittajasta aika jättäisi.
- Sanat ja tarinat ja mielikuvitukseni pitävät minulle seuraa, joten minun ei oikeastaan koskaan tarvitse olla täysin yksin (jos en niin halua).

Kävin elokuvan jälkeen vielä nauttimassa kauniista kesäillasta ja kirjoittelemassa ajatuksiani muistiin.
Sillä tavalla sain vähän rauhoitettua ja lepuutettua ylikierroksilla käynyttä mieltäni.
Hiljaisuus ja kaunis Suomen luonto... <3

 

Ajatusten raapustelua.