Uuden harjoituskauden aloittaminen on aina kivaa.

Kilpailukauden jälkeen on hetki pidetty taukoa normaaleista treeneistä, on saanut tehdä sitä mitä huvittaa, sen verran kuin huvittaa ja milloin huvittaa. Mieli ja kroppa on saanut palautua edellisen harjoitus- ja kilpailukauden rasituksista.
Ennen varsinaisten treenien aloittamista palaveerataan valmentajan kanssa: mietitään tavoitteet seuraavalle kaudelle ja tehdään suunnitelma miten sitä tavoitetta kohti mennään. Edellisisitä vuosista viisastuneena jätetään harjoitusohjelmaan hyväksi havaittuja treenejä, lisätään jotain uutta, muutetaan ehkä treenien paikkaa, jätetään kokonaan pois turhaksi tai huonoksi koettuja asioita, ja mietitään kovien ja kevyiden treenien sekä lepopäivien rytmitystä sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivaksi.

Hyvin menneen kauden jälkeen sitä on intoa täynnä päästä rakentamaan entistä parempaa kuntoa jo valmiiksi hyvän pohjan päälle, kun taas loukkaantumisen tai muuten vain huonosti sujuneen kauden jälkeen on ihanaa kun voi taas aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä.

Joka tapauksessa uuden harjoituskauden alussa energiaa, intoa ja motivaatiota riittää aina yllin kyllin.

Tänään oli erityisen mukavaa päästä taas käsiksi "oikeisiin" treeneihin, kun näistä alkusyksyn perinteisistä treeneistä on ollut taukoa jo kaksi vuotta. Vuosi sitten olin nimittäin polvileikkauksessa ja syksy kului siitä toipuessa ja jalkaa kuntouttaessa. Monta tuskaisen pitkää viikkoa meni kyynärsauvojen kanssa könkätessä ja vielä paljon pidempään ennen kuin pystyin pyöräilemään, saati sitten ottamaan ensimmäisiä juoksuaskelia.
Miten mahtavaa onkaan huomata, kuinka paljon vuodessa on tapahtunut kehitystä: jalka toimii lähes normaalisti ja pystyn juoksemaan ja hyppimään niin kuin ennenkin!

Lähtökohdat uuteen kauteen ovat siis paaaaljon paremmat kuin vuosi sitten. Siihen nähden viime kesä menikin yllättävän hyvin kisojen osalta. Ja loogisesti ajateltuna ensi kesän pitäisi mennä sitten vieläkin paremmin... ;)
Joka tapauksessa nautin niin paljon urheilemisesta, että jo pelkästään terveenä ja kivuttomana treenaaminen riittää hyvin pitkälle.

Urheiluun liittyy silti hyvin vahvasti myös oman suorituskyvyn ja taitojen rajojen testaaminen. Treeneissä voi testata voimaominaisuuksia, nopeutta, räjähtävyyttä, jne. ja kilpailuissa hakea niiden kaikkien ominaisuuksien tuomista esille yhtä aikaa yhdessa urheilusuorituksessa. On kivaa antaa kaikkensa, katsoa minkälaisen tuloksen sillä saa aikaiseksi, ja sitten kehittää itseään yhä paremmaksi ja kokeilla uudestaan kuinka paljon enemmän itsestään voi vielä saada irti.

Minulle tärkeämpää onkin nimenomaan itseäni vastaan kilpaileminen. Joskus ennen muita vastaan kilpaileminen ja muiden voittaminen oli tärkeämpää. Nykyään keskityn vain omaan suoritukseeni, pyrin parantamaan sitä, ja lopuksi voidaan katsoa miten niillä muilla meni. Toisten suoritukseen ja kuntoon kun en voi vaikuttaa, niin järkevämpää on yrittää vaikuttaa siihen mihin voin, eli omaan suoritukseeni. Sijoitukset tulevat sitten sitä kautta, jos tulevat.

Myönnän kyllä, etten tykkää hävitä kilpailua, mutta elämänkokemuksen karttuessa olen oppinut, ettei häviön murehtiminenkaan mitään auta. Mieluummin keskityn miettimään miten saan parannettua omaa suoritustani, treenaan lisää, ja kokeilen sitten uudestaan josko menisi sillä kertaa paremmin kuin viimeksi.
Ja iloitsen kilpakumppaneideni onnistumisesta.
Sekin on kivaa, tulee melkein yhtä hyvä olo kuin jos olisi itse voittanut. :)