Enää kaksi viikkoa h-hetkeen!
Pian tämä neljän vuoden pitkä odotus palkitaan, ja Jämsässä tärähtää!

 

Linkin Park 16.6.2011 Helsingin Kaisaniemen puistossa:

Lisämielenkiintoa muutenkin vauhdikkaaseen lavashow'hun toivat katonrajassa keikkuneet valomiehet.
 

Kaikkien aikojen lempibändini Linkin Parkin edellinen Suomen keikka oli tosiaan jo 2011, mutta sen aiheuttama totaalinen hurmos ja kupliva onnentunne ovat vieläkin vahvasti mielessäni. Muistan keikkaa seuratessani (ja täysillä mukana laulaessani, vaikken koskaan, ikinä, muuten laula julkisilla paikoilla) vain hymyilleeni typerästi ja ihmetelleeni miten joku bändi voi olla niin täydellinen. Tyypit vetivät livenäkin niin käsittämättömän hyvin, että kylmät väreet kulkivat nonstoppina kropassani.

Tuleva keikka tulee kuitenkin olemaan vielä sata kertaa huikeampi kokemus kuin edellinen. Sen yhteydessä nimittäin järjestetään rajalliselle määrälle faneja mahdollisuus tavata bändin jäsenet. Ja minä onnenpekka pidän hallussani tuota kultaakin kalliimpaa lippua, joka oikeuttaa minut astumaan samaan huoneeseen ja viettämään aikaa noiden kuuden niin kovasti ihailemani ihmisen kanssa!

 

Ikionnellinen fanityttö bändipaidassaan.

 

Olen jo monta vuotta haaveillut yhtyeen tapaamisesta. Olen katsellut YouTubesta lukemattomia videoita aiemmista fanitapaamisista, bändin valmistautumisista keikkoihin takahuoneissa, haastatteluista, yleisestä säheltämisestä kulisseissa tai miesten omalla vapaa-ajalla, itse keikoista ja muusta kiertue-elämästä, musiikkivideoita tietenkään unohtamatta. Olen yhtyeen julkaisemien videoiden sekä Twitter- ja Facebook-päivitysten myötä tavallaan päässyt tutustumaan bändin jäseniin, tai ainakin saanut heistä ja heidän luonteenpiirteistään melko hyvän kuvan. Ja koska he vaikuttavat niin hyviltä tyypeiltä, halu tavata heidät on kasvanut jo hyvin suureksi.

Bändiläiset ovat kaikki omalla tavallaan hyvin huumorintajuisia ja lämpimiä ihmisiä, mutta kuitenkin omanlaisiaan persoonia:

• Yksi on urheilullinen ja aktiivinen hösääjä, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Hän jaksaa hassutella, innostuu keikoista vielä vuosien jälkeenkin, ja selkeästi rakastaa vaimoaan ja koiriaan syvästi.
• Yksi on nallekarhumaisen söpö ja symppis, hauska ja lempeä, taiteellisesti monilahjakas perheenisä.
• Yksi on golffaava ja muutakin urheilua seuraava hassuttelija, joka yrittää kuitenkin olla myös hieman cool.
• Yksi puhuu vähän, ja hyvällä pokerinaamalla, mutta suusta tuleva asia on usein hauskalla tavalla hyvin, hyvin outoa ja odottamatonta. Samalla hän on hyvin sympaattinen kikkarapää.
• Yksi on rauhallinen ja hiljainen monen eri alan rautainen ammattilainen, joka selvästi arvostaa huumoria vaikkei häntä yleensä näekään heittämässä legendaarista läppää tai nauramassa hervottomasti muiden jutuille.
• Yksi on enemmän taka-alalle jäävä hiljaisempi kaveri, mutta työnsä moitteettomasti ja antaumuksella hoitava, äärimmäisen taitava, itseoppinut rumpali.

Olen monen monet kerrat kuvitellut pienessä päässäni tilanteen, jossa tapaan bändin jäsenet jossain yllättäen ohimennen, tai hengailen heidän kanssaan takahuoneessa jutustellen ja vitsaillen. Se on kuitenkin ollut vain ja ainoastaan haaveilua, enkä uskonut tapaamisen voivan oikeasti toteutua. Järjettömän ihanat ystäväni ja perheenjäseneni kuitenkin onnekseni tekivät unelmastani mahdollista ja keräsivät rahat kasaan lippua varten.
Enpä olisi voinut parempaa synttärilahjaa saada!

Kun tapaan LP:n tyypit, ajattelin kysyä heti ekana basisti Phoenixiltä:
"Where were you on September 30th, 2013?"
Näin nimittäin kyseisenä päivänä Amsterdamin lentokentällä ihan Phoenixin näköisen tyypin, mutta häkellyksissäni en tajunnut mennä varmistamaan asiaa. Siitä asti asia on askarruttanut minua.
Okei, tuskinpa herra enää muistaa missä on tullut oltua kaksi vuotta sitten, mutta ainahan sitä voi kysyä...
Tai siis ei aina, mutta nyt minä voin!
 

Linkin Park - Until It's Gone:

https://www.youtube.com/watch?v=oM-XJD4J36U

 

En vieläkään oikeen täysin sisäistä sitä, että vain kahden viikon kuluttua oikeasti tapaan kasvotusten nämä kuusi ihmistä, joiden luomaa musiikkia olen kuunnellut jo viidentoista vuoden ajan.
Musiikkia, joka merkitsee minulle enemmän kuin sanat pystyvät kuvailemaan.
Musiikkia, jonka hienoutta en voi itsekään ymmärtää tai selittää.
Musiikkia, joka on auttanut minua surun ja epätoivon hetkillä, ja tuonut lisää riemua ilon hetkiin.
Musiikkia, joka ainoana asiana onnistuu rauhoittamaan minua kun olen hermostunut ja jännittynyt.
Musiikkia, joka edelleen vuosienkin kuuntelun jälkeen aiheuttaa koko kropan läpi kulkevia väristyksiä.

Välillä kuitenkin hetkellisesti tajuan mikä minulla on pian edessäni, ja minut valtaa kutkuttavan kihelmöivä, aidon onnellinen, iloinen ja hupsu olo.

Unelmia kannattaa näköjään tavoitella.

"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."